Tänään on se päivä!

Toinen pääsiäispäivä eli maanantai on päivä, jolloin oli viimeiset Stage-harjoitukset ennen suoria lähetyksiä. Toinen pääsiäispäivä on myös se päivä, jolloin minun piti lentää tyttöystävän kanssa Nizzaan. Pitkään suunniteltu ja odotettu loma olisi tullut todella tarpeeseen pitkän, kuluttavan ja henkisestikin rankan, reilut 11 kuukautta kestäneen jääkiekkokauden jälkeen. (lukijoille tiedoksi että jääkiekkoilijan kesä ei suinkaan ole vain rasvaisen ruuan ja kaloripitoisen mallasjuoman täyteinen).

Päivämäärät olivat täydelliset yhdeksän päivän rentoutumiselle, kun uuden joukkueen treenejäkään ei ole vielä kahdesti päivässä. Stagen pääroolin seurauksena myös suuri pettymys tuli näin heti tylysti vastaan.

Juuri nyt katsoisimme kahdestaan Välimerelle ja näkisimme hohtavan auringon laskevan horisontin taa. Voisi jopa kuvitella, että rakkautta olisi ilmassa. Ilman lämpötila olisi harmittavaskin vain noin 25 celsiuksen luokkaa..  Noh, tämän kuvitelman sijaan kirjoitan ensimmäistä blogiani yksin omassa pimeässä huoneessani tobleronepötkön kera. ONNEKS TÄÄLLÄKIN ON SENTÄÄN OLLUT LÄMMIN TÄNÄÄN! (eikä mulle olla enää ihan niin vihasia) Muuten ei kyl tulis kesää.

Niin, ja rahojahan maksetuista lennoista ei tietenkään saa takaisin! Eli se on mun osalta yks uhraus stagelle. Toinen on tietysti vapaa-aika, jota muutenkin tulee olemaan hyvin vähän. Nyt se aika tulee menemään omatoimiselle fysiikkaharjoittelulle, väliin jäävien lätkäharjoitusten takia.

Mutta on tää musikaalin tekeminen kuitenkin kaiken sen arvoista! :)

Eli ei kannata valittaa! Mulla on paljon perhosia vatsassa. Keskiviikkona on tosiaan vihdoinkin ensimmäinen suora. Jännittää jo nyt tuhottomasti. Ehkä siks, että kaikki mitä me nyt tehdään, on uutta niin jokaiselle itselleen, kuin kaikille meille yhdessä. Miettikää: Suora lähetys, iso lava, iso bändi ja ainaki 100 miljoonaa katsojaa!! Kallellehan tää kaikki on jo tuttua ;)

Viimeisissä harkoissa oli kiva huomata, etten ole perhosten kanssa yksin. Myös muut ovat aivan täpinöissään ja hyvä niin. Pienten paineiden alaisena ja vähän jännittyneenä ihminen saa tutkitusti itsestään eniten irti. Haluun toivoa ja neuvoa kaikkien äitien puolesta, että otetaan tulevat tapahtumat vastaan elämyksinä ja nautitaan joka hetkestä. (eli toisin sanoen, hoidetaan tää Stage nyt eka alta pois)

On tää kuitenkin niin ainutlaatuista.

Nähää stagella

Juhana

Tiedättekö tunteen?

Tiiättekö sen tunteen, kun menee teatteriin katsomaan musikaalia ja jossain vaiheessa katsoo sitä meininkiä lavalla ja miettii ”tuolla mäkin joskus haluan olla”? Ai ette? No, mulle tämä tunne on tullut harvinaisen tutuksi. Työ teatterissa ja varsinkin musikaaleissa on ollut mulle unelma jo vuosia. Ja yksi ilta tajusin, että näin Stagen myötä mähän periaatteessa elän unelmaani.

No joojoo, eihän tämä nyt aivan sitä päällimmäistä haavekuvaani vastannut (Kansallisteatterin suuri näyttämö, minä siellä kohtalokkaassa naispääroolissa Elizana tai Mariana, vastanäyttelijänä Johnny Depp tai vastaava...), mutta tiedättekö mitä? Ei haittaa yhtään. Ei sitä moni tämän ikäinen saa olla mukana tekemässä musikaalia Arja Korisevan tai Marco Bjurströmin kanssa, joka vielä näytetään suorana yhdeltä Suomen suurimmista TV-kanavista.

Lisäksi Stagen kautta oon oppinut ihan hurjasti musikaalin tekemisestä ja yllättynyt siitä, miten paljon sitoutumista tämä vaatii. Harkat ovat pitkiä, eikä niistä voikaan jäädä pois sen takia, että väsyttää tai olisi kokeisiin lukemista. Mutta on tämä kaikki ollut myös sen kaiken kovan työn arvoista. Niinkuin varmaan noista aikaisemmista blogiteksteistä olettekin päätelleet, meillä on ryhmähenki todella korkealla. Meijän porukassa jokainen saa äänensä kuuluviin ja oon myös yhtenä porukan kuopuksista niin iloinen siitä, että muu jengi, joka oli jo ennestään aika tuttua toisilleen, otti meidän ykköset ilomielin joukkoon.

Jännitys kasvaa entisestään. Vaikee käsittää, minne ne kaikki päivät ovat näin nopeasti menneet. Tuntuu kuin vasta viime viikolla olisi ollut se raastava helmikuun 22. päivä ja karsinnat koulun joukkueeseen...nyt kun kirjoitan tätä, ensimmäiseen suoraan lähetykseen on enää viisi päivää jäljellä (!!). Huh-huh.

Jätetäänpä siis se viitteellinen suurproggis kansallisteatterissa vähän pidemmälle tulevaisuuteen, ja hoidetaan tää Stage nyt eka alta pois ;)


-Sonja

Good morning world!

VAU! Se taitaa olla hyvä sana aloittamaan tän hehkutuksen. Päällimmäiset fiilikset on että sairaan vaikea uskoa että TASAN VIIKON PÄÄSTÄ rakastamaansa asiaa pääsee tekemään koko Suomen eteen. Livenä.

Me ollaan edistytty älyttömän hyvin, kiirettä tottakai pitää mutta hitsi että tuntuu hyvältä kun saa kohtauksen valmiiksi! Teatteria harrastaneena tiedän, että aikaa menee hioessa ja joskus tuntuu ettei enää edes jaksa jankata samaa kohataa (ei kovin usein onneksi) mutta kohtauksen tullessa valmiiksi, on olo kuin voittajalla!

Sitten fiiliksiä meijän pikku perheestä; Tämän on sanonut jo arviolta n. 40 muuta stageen kuuluvaa tyyppiä mutta EI HITSIKU ON MAHTAVA PORUKKA MEILLÄ. Kaikki on niin älyttömän lahjakkaita ettei tiiä mihin katsois kun treenejä seuraa. Mahtavaa on myös ollut se, kuinka paljon me ollaan saatu apua ja neuvoja ulkopuolisilta. Meillä on käynyt treeneissä laulajia, tanssijoita ja myös täysin ulkopuolisia kertomassa omaa näkemystänsä meidän musikaalista. Myös Cynkkarin opettajat ovat käsitelleet meitä STAGElaisia silkkihansikkain, ja ovat antaneet korvaamatonta tukea.

Stagehan on aivan mieletön juttu, ja meiksi on ainaki aivan sika-onnellinen että tässä ollaan mukana. Välillä se tuppaa kuitenkin menemään ihan työstä eikä aikaa oikeen jää muihin juttuihin... Jep, työstä se saattaa mennä mutta sikke-hauskasta sellasesta!

Esimerkkinä meidän eiliset harkat, vedettiin kohtauksia överi-eläytymisellä ja pidettiin oikein kunnolla hauskaa! Mainittakoon vielä se, että meillä oli laatikollinen suklaata ja lumipanttereita meidän nautittavana, eli aina ei mennä niillä "limasilla juustoilla" ja "välillä vähän kuvilla leivillä" niinkuin paras ystäväni Meritta napakasti totesi.

　

Peace and Love,
Räikkä kiittää ja kuittaa ;)
-METTE
　
ps. tänään kello yhdeksäntoista reikäreikä nelosella vissii joku ohjelma

Puheripulia Stage-elämän arjesta

''Voi melua huoneessamme
Jossa me varpaillamme
Yli tungoksen ja joukon
Toisiamme tähyillään
Voi melua, voi kiirettä
Me keskellä liikennettä
Emme pauhun läpi kuule
Sanaa ensimmäistäkään''

Katson kalenteria, ja huomaan tämän torstain olevan ensimmäinen arkinen vapaapäivä stage-reeneistä kolmeen viikkoon. Ensimmäinen päivä kun koulun jälkeen on saanut lähteä suoraan kotiin syömään kunnon ruokaa, eikä ole tarvinnut turvautua koulun tarjoamiin vaaleisiin (joskus hieman kuivahkoihin) leipiin ja limaisiin juustonpaloihin. Aikamoinen taival on ollut tähän asti, ja yritin musiikkityttönä miettiä minkä laulun sanat kuvaisi harkkojen viimeisten minuuttien tunnelmia, ja nuo Johanna Kurkelan sanat osui kun nenä naamaan. Olen myös huomannut, että tulee iltaisin kuunneltua rauhoittavaa ja levollista musiikkia muutenkin. Harkoissa on niin kauhee sekamelska! Kotona on ihan hiljaista.

Mahtavaa on olla tässä mukana ja vielä upeimman porukan kanssa. Uskon että meno menee tästä vaan hurjemmaksi eikä latistu ollenkaan, ja hyvä niin! Tehdään kyllä tosi kovasti töitä, josta pääsen tähän valitusvirteen. VÄSYMYS. En pidä siitä että kalenterin päivät on täynnä värikynien jälkiä. On niin ihana katsoa tyhjiä päiviä ja miettiä mitä keksisi. Viikot on pitkiä ja harjoituksia täytyy tason säilyttämiseksi tunkea viikonlopuillekin. Kun tahti on kova, niin viikonloppuisin ei malta jaksaa tehdä muuta kun nukkua. Iltaisin harkkojen jälkeen tulee kiukuttua turhasta joka harmittaa. Koulun yhdistäminen Stagen kanssa on kaikista vaikein homma. Vaikka kuinka yrittäisi ''keventää'' lukujärjestystä, tuntuu että siellä on liikaa tunteja.

Ohjaajat lohduttavat onneksi sanomalla, ettei tämä tule olemaan niin rankkaa sitten kun suorat lähetykset alkavat, mutta uskon että käy päinvastoin. Vapaapäivät (kuten tämä tänään) ovat suuri ilonaihe, mutta toisaalta tulee taas ajateltua että kannattaako niitä pitää. Kun aikataulupalaverissa sanottiin että maanantai on vapaa stagesta, ensimmäinen ajatus oli ''pitäisikö silloin silti pitää tanssi-, laulu- tai draamaharkat?''. Vaikka kaikki pitävät harjoituksia tosi tärkeinä, niinkun ne onkin, niin tänään monen suusta kuului ''onneksi silloin ei ole stagea!''.

Kyllä tähän on jo tottunut, ja porukkaan varsinkin. Porukka kehtaa sanoa, jos jokin ei mene putkeen. Täytyy olla ankara, mutta muistaa myös huilia. Minulla on kyllä mieletön luotto tähän porukkaan! Ja ikäväkin ehtii tulla, näin vapaapäivänäkin..

-Mersu!

Kisakatsomo kuittaa!

Hellurei, blogistalkkerit!

Niinkuin Juuso jo vihjailikin, eilen seitsemään mennessä oli Stage-jengi jälleen kerran onnistunut valtaamaan opettajien kahvihuoneen, tällä kertaa kisakatsomon merkeissä! Ihmisten ja tavaroiden levittäytymisen lahjakkuudesta kaiken oleellisen kertoi siivoojan järkyttynyt ilme ovella…

Jo Dr. Philin jälkeisellä mainoskatkolla hurrattiin jokaiselle Stage-mainokselle, mutta ohjelman ajaksi sovittiin, että suut pidetään supussa. Sopimus toimi jopa yllättävän hyvin (huom. Cynkkarin mittakaavalla). Mainoskatkoilla alkoi tietysti heti kauhea keskustelu ja herkkulautasten täydennys. Vaikka melkein kaikki oli jo tsekannut ykkösjakson netistä, oli ihan eri juttu katsoa oikeaan lähetysaikaan porukalla, kun tiesi, että nyt kaikki muutkin istuu sohviensa ääressä töllöttämässä!

Yhteishenki ja jeejeefiilis kasvoi koko lähetyksen ajan niin että kohina kuului! Enkä sano tätä siksi, että se kuulostaa hyvältä blogissa, vaan siksi, että se on totuus! Täytyy myöntää, että ruudusta löytyi niin pahimmat vastustajat, kuin joidenkin tyttöjen uudet päiväunien kohteetkin… Kaikissa kouluissa näkyy olevan tosi paljon taitoa, ja kadehdin esiintyjiä siitä, että ne pääsee Helsingissä tutustumaan niin moniin loistaviin tyyppeihin!

Mahtava fiilis ei ainakaan eräiden osalta loppunut lähetyksen kanssa yhtä aikaa. Heti siivoamisen jälkeen oli pakko päästä tsekkailemaan, mitä netissä kommentoitiin ja jäädä muuten vaan hölisemään. Paatuneimmankin nelikon oli kuitenkin pakko häipyä ennen yhdeksää, ettei hälytysten laukeaminen olisi aiheuttanut kohtausta. Lähdin siis pyöräilemään kotia kohti ja jatkamaan (erittäin tärkeää) keskustelua FB:ssä.

Nyt en millään malta odottaa seuraavaa jaksoa ja pian toivottavasti nettiin ilmestyvää viikkovideota, joka on ihan liian mahtava! Niin ja kannatan Juuson ajatusta siitä lumien sulamisesta.

PS. Opettajillekin jätettiin herkkuja varustettuna lapulla, jossa taidettiin vihjailla jotain numeroiden nostamisesta…

- Alina

Juuson tunnelmointia Keuruulta

Moikkelios !

Enpä oo ikinä bloggaillu eli älkää te ammattilaiset analysoiko :--) heha.

Ressiä pukkaa vähän joka suunnalta, mutta sikahyvä fiilis olla mukana Cynkkarin stageporukassa. Tosi hyvä tiimi ja super ryhmähenki, porukka tiivistyy ja lähenee koko ajan. Lukiookin pitäis samalla JOTENKIN käydä mutta hei, kyllä tästä selvitään. Ja kunnialla jos se meistä on kiinni !

Ollu tosi epätodellinen olo jo siitä asti kun koe-esiintymisistä oli selvitty, pikkuhiljaa alkaa todellisuus painaa päälle. Harkkoja on PALJON, ja hyvä niin. Ollaan kehitytty jo ihan älyttömästi ja koko ajan paranee. Unta ei kyllä saa tarpeeks, ja se kyllä näkyy ja tuntuu. Olo on ku jollain.. tosi väsyneellä. Välillä tekee penkillä istuminenkin tiukkaa. Kyllä se silti tiedettiin ku tähän lähettiin, ettei helppoa tuu. Ihan toistaseks siedettävissä rajoissa kaikki huonommat jutut kuitenkin, jepajee.

Tuntuu ettei aikaa oikein mihinkään saa riittämään, varsinki ku ajomatkaa jo jyväskylään tulee 65 km (= reilu tunti busseilua yhteen suuntaan/päivä <3) + stagen päälle koulu ja kaverit ja muut hommelit. Nyt ku tätä kirjottelen on menossa mukana myös kaikkien aikojen kaveri koeviikko. Lisäpaineita vaaaan, ja kymppejä satelee :))

AINIIIN ja arja (koriseva, daa) on cool eli mahtava. Luo positiivista tunnelmaa koko jengiin, antaa hyviä neuvoja ja kaitsee meiän apinalaumaa. Kaikki projektiin osallistuvat opettajat on myös tosi hyvällä asenteella ja otteella mukana. Me oppilaat saadaan se tuki ja ohjaus mitä tarvitaankin, muttei kuitenkaan liikaa puututa ja aseteta rajoja. Sen suhteen voi siis olla tosi tyytyväinen. Ollaan kyllä jokasta henkeä myöten tosi tiivis ryhmä, ei kukaan tunnu kenenkään pomolta ja mun mielestä se on hyvä. Hyvä fiilis ku tietää että kaikki on samalla viivalla ja kaikkien ideat ja ajatukset otetaan huomioon.

Käsistiimi ja nettitoimitusporukka, ylipäätään KAIKKI ketkä on mukana on tehny iha loistavaa työtä ja osottanu sen, että kyllä meiän koulussa osaamista riittää joka suuntaan. Wuhu. : )

Älytöntä stressiä lukuunottamatta kaikinpuolin hyvä ja odottava tunnelma koko projektia kohtaan, paljon on tehty ja paljon on vielä edessä. Kyllä kaikesta suoriudutaan mitä vastaan tulee, on meillä sen verran motivaatiota ja intohimoa tätä hommaa kohtaan.

Kesäkin jo kohta (kai) tänne Keuruullekin saapuu ja ilosella mielellä tätä hommaa tehdään - jokanen on varmasti täysillä mukana. Varokaa vaan kaikki, kyllä täältä on kova (paras) porukka tulossa.

Muistakaapa kaikki tsekkailla päivityksiä facebookissa ja muuallakin! Keskiviikon kisakatsomossa oli huimaa tunnelmaa, mutta siitä kertoilee varmasti joku muu tarkemmin!

Sula jo lumi.

Käsistiimin tiistaitervehdys

Hei kaikki Cynkkarin kannattajat!

Täällä huutelee käsistiimistä kaksi aurinkoista opiskelijaa Jenna ja Eeva. Alku on lähtenyt hyvin ja käsis edistyy HUIMAA vauhtia! Itse lähdimme mukaan käsistiimiin koska teatterin tekeminen kaikin puolin kiinnostaa, sekä on hienoa nähdä miten oma luovuus näkyy näyttämöllä. Tiistait on parhaita, koska Arja on paikalla ja hän antaa eniten inspiraatiota ja energiaa meille kaikille! Plus (+) stage-eväät lämmittää mieltä ja vatsaa (MUKIMUKIMUKIMUKIMUKIMUKIMUKIMUKIMUKIMUKI).

Käsistiimissä huitelee n. 10 henkilöä joista jotkut on enemmän paikalla kuin toiset, mutta kaikkien ideat otetaan tietenkin huomioon. Olemme keksineet paljon kaikkea viitteellistä, kröhöm, ja ideamme on otettu usein ilolla vastaan. Näyttelijät itse saavat vaikuttaa käsikseen, jos heillä tulee parempia ideoita kuin meillä, tätä harvoin tapahtuu.. Käsistiimi on yhtenäinen porukka, jossa rakkaus ja rauha kukoistaa. (Luokkaan saapui näyttävästi tämän kertaiseen blogijengiimme Alina, tervetuloa. Hän sanoo: "Moi!")

Kolme sanaa riittää kuvamaan ihanaa tähtivalmentajaamme: hän on paras. Siinä se. Hänen kokemuksensa säteilee ulos ja se vaikuttaa todella positiivisesti meihin kaikkiin. Sekä käsistiimi että esiintyjät saavat Arjalta tärkeää rakentavaa palautetta, josta on suuri hyöty. Ei sovi myöskään unohtaa talonsisäisiä upeita ja valovoimaisia opettajiamme - Maarittia, Kaisaa ja Arimoa. He uhraavat omaa vapaa-aikaansa meidän, tainno näyttelijöitten, opastamiseen ja tukemiseen. Olemme siitä hyvin kiitollisia, ilman heitä olisimme hukassa. No siis emme olisi sudessa :) Arimo sovittaa biisit täydellisesti ja Kaisan taidot auttavat koreografioiden teossa. Maarit auttaa näytteljöitä ilmaisutaidollisesti ja poistaa meidän töistämme kliseiset piirteet.

Lopuksi haluamme ilmoittaa että STAGE ALKAA HUOMENNA JOTEN HOPI HOPI TELKKARIN ÄÄREEN SITTE KLO 19. Me käsistiimi ja stagelaiset nautimme tästä spektaakkelista kaikin siemauksin huomenna kisakatsomon muodossa, eväät ja kaikki ;) Bloggailu jatkuu ja tulette kuulemaan huiketa sisäpiirijuttuja ja fiiliksiä jatkossa sekä meidän käsistiimiläisten että näyttelijöiden tiimoilta.

Rakkaudella Jenna, Eeva ja Alina