Sä lähet vaan huutaa sen!

Voi pojat ja tytöt kanssa. On ollu semmosta menoa tässä siitä lähtien kun suorat alko et alta pois. Toista kertaa päästiin jatkoon mikä on ihan mieletöntä! Aina on tottunut kattomaan telkkarista kun ne jännittää muissa TV-ohjelmissa että pääseekö jatkoon, ja oon AINA miettinyt että tietääköhän ne etukäteen ne tulokset. Sitte nyt on itse samassa tilanteessa eikä niitä tuloksia TODELLAKAAN tiedä etukäteen! Ekalla pudotuskerralla mulla oli aika varma fiilis, kun oltiin saatu niin hyvää palautetta ja omastakin mielestä kohtaus meni nii hyvin ettei olisi ollu ees häpeä pudota. Mut kolmosen jälkeen oli jotenkin semmonen jännittävä olo, kun seiso siinä lavalla. En muistanu koko vedosta mitään ja oli samalla huono olo ja pyörrytti ja oli vessa hätä ja sattu päähän jalkaan ja taskuunkin. Puristin Kallen kädestä varmaan tunnon pois, ja Juuson kylkikin sai kyytiä (EI KYYTIÄ!). SE TUNNE kun kuulee ’’Cygnaeuksen lukio’’ OIKEIN lausuttuna Ellenin suusta. Ei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa, taitaa tulla molempia.

Mulla on tosi hyvä fiilis meidän työstä ja panoksesta. Oon ite aina haaveillu suurista lavoista, en ehkä niinkään siitä julkisuudesta ja kuuluisuudesta vaan siitä että ihmiset näkee että nautin lavalla olosta. Mahtavinta on positiivinen palaute mitä tulee läheisiltä ennen lähetystä, ja tuntemattomilta sen jälkeen. Musta tultiin ottamaan eilen kuvia ja pienet tytöt tuli kehumaan lauluääntäkin! Siinä tulee niin jotenkin pieni olo ja arvostettu myöskin, kun ihan tuiki tuntemattomat on niin ihania ja ystävällisiä, ja ne tulee vilpittömästi kertomaan kohteliaisuuksia. Sitten ultimatesuperparas fiilis on se, ettei tarvitse hävetä meidän kohtauksia. En ikinä oo miettiny et ’’ei tää oo kyllä tarpeeksi hyvä’’ tai että ’’vitsi kun meidän olis pitäny tehä noin’’. Meidän kohtaukset on IHAN meidän näköisiä, ja ne paranee kerta kerralta. On niin uskomattoman ihanaa miettiä ensviikon suoraa lähetystä, kun tiedän jo nyt että meillä on mielettömät kohtaukset. Ja kaikki on täysillä mukana eikä kukaan oo ylimielinen ja kaikki on kaikkien kavereita ja jos joku kaatuu tai tippuu nii 15 ihmistä on valmiita nostamaan sen ylös.

Mun piti kirjottaa semmonen rakentava, miinuksia ja plussia täynnä oleva teksti, mut oon niin iloinen elämästä ja stagesta ja kavereista ja huomisista stagen allasbileistä ja koulukiertueista (ja ehkä tätä intoo lisää huomiset 18v synttäritkin..) ettei multa luonnistu ne kritiikkijutut.  Haluaisin ja toivon ja uskonkin, että meidän tekemisestä välittyy positiivisuus, se ettei me pidetä itteemme muita parempina, vaan USKOTAAN tekemiseemme ja luotetaan siihen että ollaan oikeesti hyviä. Tehdään kaikki 100% ja suorassa lisätään siihen 250%. Stage on tuonu ihania uusia kavereita ja studioille on ihana mennä ja halata vastustajia ja kilpailijoita, eikä saa enkä haluakkaan ajatella että ne on kilpailijoita ja niitä pitäis katsoa kulmat kurtussa koska ne on mahtavia kavereita ja ihania.

 

Olin aikeissa lopettaa tän tekstin jo tonne mutta taas tuli STAGE ylistystä, joten nyt lopetan.

Never regret anything that once made you smile, se on mun motto ja tiedän että tää prokkis saa mut hymyilemään vielä tuhansien vuosienkin päästä!